Porilainen teki ensimmäisen maalinsa ja pisteensä sitten marraskuun. Hän sai nimiinsä voittomaalin ja tehot 1+1, kun New ...
Facebook-ryhmät osoittautuivat Markku Khrishchenovichin mukaan yllättävän hyväksi alustaksi tavaroiden vaihtamiselle.
Pukusuunnittelija Tuomas Lampinen tietää kaiken siitä, miten vaatteilla viestitään. Nykypäivänä ihmiset, joilla on eniten ...
Melkoisen vetävään kilpalaulantaan äityivät Arttu Kauppinen ja kankaanpääläinen Eveliina Eloranta The Voice of Finland ...
Miten nopeasti kunto romahtaa treenitauolla ja mitä virheitä pitäisi välttää, kun sitä yritetään palauttaa?
Hankimme yläkoulun terveystiedon kirjat ja perehdyimme niiden seksisisältöön. Syntyi 15 kysymyksen testi, joka paljastaa, ...
Ruotsalaislehti Expressen uutisoi perjantaina, että Yhdysvallat olisi aikeissa vetäytyä Euroopassa järjestettävien ...
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kauppasota on jatkunut vauhdikkaana, kun uusia tullimaksuja on tullut vastikään ...
Keskeiset palveluverkkoon liittyvät päätökset ovat syntyneet enemmistön runnomina ja usein äänestyksen tuloksena, kirjoittaja ...
Saga Vanninen voitti naisten viisiottelun Euroopan mestaruuden yleisurheilun EM-halleissa Hollannissa. Vanninen teki Suomen ...
Keskeyttäminen ei käynyt mielessäkään, vakuutti Pärmäkoski. Hän antoi loppuun asti kaikkensa, vaikka tiesi kuudennen sijan ...
Kunhan Venäjä on saanut Ukrainan haltuunsa Donald Trumpin aikaansaamassa ”rauhassa”, seuraava suupala on pieni Suomen maa.
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果